| |
Te-Pa Medical Oy päätyi Lemille1980-luvun lopulla sattumalta
Yritys halusi seudulle, jossa on vettä.
Sairaalakalusteita valmistavan Te-Pa Medical
Oy:n tulo Lemille oli puhdasta sattuman kauppaa: silloinen toimitusjohtaja Jyrki
Mäkeläinen oli käymässä 1988 enonsa luona Lemillä ja valitteli sitä,
että mistään ei tahdo löytyä yhtiölle sijoituspaikkaa. ·Lähetimme
1988 kymmeniä kyselyjä kuntiin akselilla Pori-Joensuu. Silloin oli
kaikkein hulluin aika menossa, eikä missään oltu kiinnostuneita.
Työntekijöitä ei ollut, koska kaikki olivat töissä, muistelee
Mäkeläinen nousukautta. Mäkeläisen ja tämän enon keskustelun kuuli
sattumalta Lemin kunnanhallituksen jäsen, jonka myötävaikutuksella
kunta päätti rakentaa Te-Pa Medicalille teollisuushallin 1989. 2001
yhtiö osti tilat omaksi. Ehtona oli, että sijoituspaikkakunnalla on oltava vettä. Siihen
aikaan Te-Pa Medical sijaitsi Järvenpäässä ja perhe asui Mäntsälässä,
eikä Suomen tuhansista järvistä niillä nurkilla tiennyt mitään. Lemillä
sen sijaan on Kivijärvi, ja Suomenniemellä Mäkeläisten
asuinpaikkakunnalla on Saimaa. Parasta A-ryhmää Mäkeläisillä oli
1970-luvun lopulla purjeveneen metalliosia valmistava firma, joka teki
alihankintatöitä Leo Nenosen perustamalle sairaalakalusteita
valmistavalle yritykselle. Mäkeläiset ostivat Nenosen yrityksen 1980. Suomen
devalvaatioiden jälkeen Teollisuuspalvelu Oy:n toiminta oli
lakkautettava vuonna 1994. Edellisen yhtiön raunioille perustettiin
Te-Pa Medical Oy kesäkuussa samana vuonna hyvällä menestyksellä. Te-Pa
Medicalin liikevaihto on noussut, ja se on luottoluokituksessa
parhaassa AAA-ryhmässä. 2003 se pokkasi Lemin yrittäjien
yrittäjäpalkinnon.
Venäjä vetää Te-Pa
Medicalilla oli 1990-luvulla tytäryhtiö Venäjällä, joka lopetettiin
1999 ruplaromahduksen jälkeen. Sitä edeltävinä kolmena vuotena Jyrki
Mäkeläinen kävi bisnesreissulla Venäjällä yhteensä 400 kertaa. Nykyisin
Venäjän-myynti sujuu ilman alituista paikallaoloa. Te-Pa Medical Oy
- Edeltäjäyhtiön perustanut Helsingissä 1943 Leo Nenonen
- Mäkeläiset ostivat yhtiön 1980
- Teollisuuspalvelu Oy toimi Helsingin jälkeen Järvenpäässä
- Yhtiö muutti Lemille 1989
- Devalvaation 1994 jälkeisen konkurssin jälkeen perustettiin Te-Pa Medical Oy 1994
- Omistajat: Jarkko Mäkeläinen ja Jyrki Mäkeläinen
- Työntekijöitä 15
- Liikevaihto n. 1-2 miljoonaa euroa
- Venäjän-viennin osuus noin 25% myynnistä
- Muu vienti noin 10% myynnistä
- Kaukaisin vientimaa Trinidad ja Tobago Karibialla
- Tuotteet:
kaikki ei-kiinteästi asennettavat sairaalakalusteet kuten sängyt,
tutkimuspöydät ja -tuolit, vaunut ja instrumenttipöydät
|
|